perjantai, 15. huhtikuuta 2011

Tomaatteja, tomaatteja

Näin kevätauringon luodessa lämpimiä säteitä alkaa viherpeukkua kummasti kutittamaan. Haaveissä siintävät värikäs kukkaloisto, mehevät tomaatit ja huumaavat yrttilajitelmat. Pohjoismaisilla leveyspiireillä kasvukaudesta saa enemmän irti mainion kasvihuoneen avulla. Niinpä minäkin hurahdin puutarhainnostuksen saloihin ja tilasin siltä istumalta netistä aidon kasvihuoneen.

Surffailtuani eri tavarantoimittajien sivuilla ylimmän korren veti ehdottomasti Kivikangas Oy. 30 vuotta alalla toiminut pietarsaarelainen yritys on panostanut nettisivustoihinsa tarkan tuoteselostusten, lisäpalveluiden, kokoomisohjeiden, selkeän myyntiprosessin ja kuvien osalta. Innokas viherpeukku kaapataan pauloihinsa jo etusivulla houkuttelevine, vaihtelevine ja värikylläisine kuvineen. Unelmat ja haaveet - sitähän kukoistava sato on. Mennään siis heti asian ytimeen.

Tuleeko viherkeidas parvekkeelle vaiko kartanon takapihalle ? Miten kasaus onnistuu tumpeloltakin ? Entäpä perustukset – riittääkö nainen ja kuokka ? Kastelukannuakin varmasti tarvitaan... Kasvihuoneet on lajiteltu etusivulla koottain yleisotsikon alle. Kokoamisohjeisiinkin voi netissä tutustua jo ennen tositoimia. Perustukset kannattaa tehdä hyvin – tarkat selostukset ja vinkit kuvineen auttavat multasormea. Lisäpalvelutuotteet, kuten lämmitys- ja kastelulaitteet sekä mittarit, voi napsauttaa helposti sähköiseen ostoskoriin. Jahas, lämmityslaite alkoikin kiinnostamaan, sen avullahan pidennän kasvukautta entisestään..

Alan harrastajia sivut palvelevat monipuolisesti, sillä sivuilla ei myydä ainoastaan kasvihuoneita vaan myös työpalveluja (pystytyspalvelu supertumpeloille), lisätuotteita (mittarit, hyllyt, kastelulaitteet yms.), kalastustuotteita (sekä vaimolle että miehelle jotain) sekä annetaan ohjeita ja vinkkejä. Tuotteita sekä palveluja on runsaasti ja nettisivusto kokonaisuudessaan vastaa alan harrastajien tarpeisiin. Ehkäpä Kivikangas Oy:n kannattaisi harkita taimimyyntiä samoilla sivuilla ? Varsinkin aloitteleva viherpeukku ostaisi mieluusti samaan syssyyn muutaman tomaatintaimen, jotta pääsisi urhoollisesti alkuun.

Viherpeukku voi ostaa tuotteita ja palveluja Kivikangas Oy:n kotisivuilta sähköisen ostoskärryn avulla, piipahtaa myymälään Pietarsaaressa, tehdä tilauksen soittamalla, lähettää tilauspyynnön sähköpostilla, faksata tilauslistan, asioida jälleenmyyntiliikkeissä, vierailla messuilla ja näyttelyissä Kivikangas Oy:n osastoilla tai tilata kuvaston ja postittaa sieltä löytyvällä kupongilla tilauksen. Palvelukanavia on useita ja se onkin hyvä, sillä kohderyhmä on laaja. Kasvihuoneita kun ostavat sekä nuoret että iäkkäämmätkin.

Kasvihuonemarkkinoita tutkiessani huomasin, että suurensuurista markkinoista ei todellakaan ole kyse. Mikäli haluaa laadukkaan ja kenties yksilöllisenkin kasvihuoneen, voi valita vain parin yrityksen väliltä. Tuulessa heiluvia muovihökötyksiä löytynee halpahalleista, mutta kukapa sellaisen takapihalleen haluaa. Kivikangas Oy on lunastanut paikkansa auringossa, ehkäpä osin myös vähäisen kilpailutilanteen takia.

Kivikangas Oy on panostanut myös hakukonemarkkinointiin, sillä Googlesta Kivikangas Oy löytyy hakusanalla ”kasvihuone” heti toisena ostetulta paikalta ja listattuna ykkösenä. Myös verkottuminen jälleenmyyjien kanssa sekä messu- ja näyttelynäkyvyys ovat auranneet paikkaa kasviharrastajien parissa. Puskaradiosta puhumattakaan. Facebook ja Twitter eivät ainakaan vielä ole aluevaltauksen alla. 

Kasvihuoneeni saapui ehjänä sovittuna aikana kuljetuspalvelun tuomana kotipihalleni. Tähän päästäkseni olin napsautellut köykäisesti itse kasvihuoneen lisäksi värivaihtoehdon, sokkelin, tuuletusikkunat ja Aloittelijan Starttipaketin (tottakai - tarvitsinhan myös lasinpesuainetta, kasvikoukut ym. tuikitärkeää - varsinkin kun hintakin oli vain puolet normaalista kasvihuoneen ostajalle). Lisäpalveluita kannattaa siis tarjota asiakkaalle porkkanana, melko usein vilahtaa lisätuote jos toinenkin ostoskärryyn – tomaateista tulee näin varmasti punaposkisempia.

Kivikangas Oy:n luotettavuutta lisää kotisivuilla komeilevat logot: 30v (1981-2011) ja Korkein AAA -luokitus. Logot tosin kannattaisi olla näkyvämmillä paikoilla sekä muillakin kuin etusivulla. Samoin jäin kaipaamaan tietosivua titteleistä, nyt tieto jäi arvailujen varaan. Henkilökunnan esittely ja kuva luovat osaltaan yrityksen luotettavuutta. Top10-listaus listaa ostetuimmat tuotteet. Uutiskirjeen tilausmahdollisuus ja rekisteröinti löytyvät sivulta myös.

Ostoprosessi on selkeä ostoskärryn ansiosta; asiakas näkee koko ajan sivun yläkulmassa ostoskorinsa sisällön ja prosessin edetessä sisältöä voi muuttaa/lisätä/peruuttaa. Kassalle siirtyessä maksutavan voi valita alasvetolaatikosta. Maksutavat kannattaisi ilmoittaa etusivulla, jolloin asiakas näkisi vaihtoehdot heti eikä vasta maksuvaiheessa.

Lahjoin mieheni kokoamaan kasvihuoneen osoittamalleni paraatipaikalle. Kasvihuoneeni sai arvoisensa avajaisjuhlat sekä uuden nimen: Englantilainen Paviljonki. Ei siis ihan mikään turha alumiinihökötys.

Englantilainen Paviljonki
Kuva: Loru
 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti