sunnuntai, 17. huhtikuuta 2011

Skottiruutuja ja haggista

Asuessani Irlannissa halpalentoyhtiöiden nettisivut edullisine hintoineen tulivat tutuiksi. Siihen aikaan liikkeellä oli uskomattomia tarjouksia: Corkista Lontooseen 0 €:lla – maksa vain verot! Eihän kamppistarjousta voi olla käyttämättä lentoajankaan ollessa kuin vaivainen tunti, ajattelee himomatkustaja. Täältä Pohjolasta lähdettäessä tulee pakata voikkuleivät mukaan matkaan ettei ala hiukoa putkenpätkän vielä rullatessa kiitotiellä.

Lensin taannoin Corkista Edinburghiin Aer Linguksella. Aikaa tästä tapahtumasta on yli 10 vuotta ja muistan sen kuin eilisen koska tämä oli ensimmäinen verkkokauppaostokseni. Bongattuani supertarjouksen pistelin menemään lentopaikat itselleni. Kaikki sujui kuin rasvattu ja olin tyytyväinen asiakas.

Nykyisin Aer Lingus on lisännyt varausmoottorin kylkiäisiksi erilaisia lisäpalveluja. Asiakas voi varata itselleen istumapaikan tuolikartan avulla. Tuolikartta näyttää vapaana olevat istumapaikat ja asiakas voi mieltymyksensä mukaisesti klikata paikan itselleen. Lipputyyppi hintavaihtoehtoineen on valinnaisena – riippuen halutaanko tiukka vai joustava lippu. Valitun lentolipputyypin ehdot ja säännöt tulee kuitata luetuksi rastittamalla. Vahvistus tekstiviestillä maksaa 1 €. Sähköpostiin Aer Lingus lähettää automaattisesti lentovahvistuksen. Maksutapana luottokortti, kortinhaltijan tiedot lisätään varaukselle.

Aer Linguksen kohderyhmä on edullisia lentoja etsivät joustavat ihmiset. Lennoilla palvelut on rajattu, esimerkiksi tarjoilu lennoilla on maksullista. Lentoaikataulut ovat ruuhka-aikojen ulkopuolella. Reittivalikoima on suppeampi kuin markkinaykkösillä. Hintakampanjoita on useita ja ne vaihtelevat tiuhaan netin etusivulla.

Mikäli netin viidakossa menee sormi suuhun, Aer Linguksen Website Helpdesk auttaa sähköisesti 24/7. Puhelimitse virka-aikana vastaa suomalainen yhteistyökumppani Yellow Sky. Ryhmävarauksissa tarjouspyyntökaavakkeen voi täyttää netissä sähköisesti 24/7. Asiakaspalautteet voi tehdä kirjallisesti postin välityksellä tai faksitse.

Aer Lingus on ostanut Googlesta maksetun paikan, joten hakusanalla Aer Lingus nousee ensimmäiseksi. Aer Lingus löytyy myös Twitteristä ja Facebookista. Hakusanalla halpalentoyhtiö Aer Lingus ei nosta päätään Googlesta, ehkäpä sen takia koska Suomesta ei ole lentoyhtiöllä kuin yksi reitti Helsinki – Dublin. Kannattaisi silti. Englanninkielisellä termillä low cost airlines nousee listalle kilpailijoiden, kuten Ryan Airin, nettisivut. Huono juttu.

Asiakkaan ostoprosessia lentoyhtiö tukee tarjoamalla em. lisäpalveluja. Puolivälissä varauksen tekoa ilmestyy kuin tyhjästä Handling Fee, palvelumaksu. Mielestäni total hinta tulisi näkyä heti kärkeen lentovalinnan jälkeen. Em. palvelunumerot auttavat asiakasta mahdollisissa pattitilanteissa.

Mikäli asuisin edelleen Irlannissa, olisin varmasti Aer Linguksen kanta-asiakas. Jättäisin suosiolla pois ilmaiset voikkuleivät, mikäli pääsisin maailmalle edullisesti. Haggiksen takia en kuitenkaan Skotlantiin enää matkustaisi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti