Millainen verkkokauppa-asiakas minä olen ? Passiivinen ja utelias – näin lyhykäisyydessään. Verkkokauppaostokseni voi laskea varpailla ja sormilla, joten aktiivinen verkkoshoppailija en ole. En siksi, että olisin epäluuloinen, vaan siksi että pidän oikeasta shoppailusta ja toistaiseksi minulla on ollut aikaa kierrellä kaupoilla. Kiireisille kuluttajillehan nettikauppa on taivas – ei aukioloaikoja eikä ahtaita sovituskoppeja. Tietyissä tuotteissa hinnat ovat edullisemmat netistä tilattuna, mikä hintatietoisille ei ole uusi tieto. Joidenkin tuotteiden ostopaikka on vain ja ainoastaan virtuaalimaailma. Ja miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun voi avata olkkarin nurkassa majaa pitävän masiinan.
Mutta kysymys kuului millainen verkkokauppa-asiakas minä olen. Kun tiedän,mitä haluan, napsautan itseni suoraan ko. tuotteen sivulle. Yrityksen brändikuva on jo aiemmin antanut itsestään luotettavan kuvan ja se jatkuu useinmiten myös nettimaailmassa. Usein vinkki tuotteesta tai palvelusta on peräisin kaverilta, lehdestä, tv:stä tai omasta ajatusmaailmasta ”niillä varmasti on nettisivut”.
Kun taas lähtötaso on hatarampi ja mielikuva löyhempi, kirjoitan Googleen hakusanan. Missä yrityksessä on hakukoneoptimointi hanskassa, kaappaa se pauloihinsa satunnaisenkin surffailijan. Tässä tapauksessa vertailen palveluntarjoajia ja ostopäätöstä jahkaan pidempään. Esimerkiksi viime aikoina olen etsinyt harmaata viinipullotelinettä nettimarkkinoilta eikä ainakaan toistaiseksi hakusanalla ole natsannut. Jos joku tietää vinkkejä, kerro Lorulle! Ei ruskeana eikä mustana, vaan harmaana.
Usein katselen tarjontaa netistä ja marssin läheiseen kauppaan ostoksille ostoslista takataskussa. Ikean sivuilla huomasin mainion lisäpalvelun: tuotteen kohdalla on reaaliaikainen tieto saatavuudesta. Ei tule hukkareissua huristeltaessa pidemmänkin matkan takaa.
Vahvistus on kaiken a ja o. Vahvistus nettikaupoista tupsahtaa sähköpostiin kaiken naputtelun ja valintojen jälkeen. Vahvistus on mustaa valkoisella mitä tuli tilailtua. Vahvistuksessa näkyy myöskin vahvistusnumero, joka on hätävara mikäli tulee kysyttävää. Toistaiseksi ei ole tullut, vaan kaikki suorittamani verkko-ostokseni ovat olleet onnistuneita kaikin puolin. Tulevaisuudessa verkko-ostoksilla käyntini luultavammin lisääntyy - aikaisemman positiivisten kokemusten ja lisääntyvän verkko-ostostarjonnan vuoksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti